Alaisesi kaipaavat rohkeusmanagementia

Elämässä on paljon asioita, joita jokainen meistä pystyisi tekemään, jos vaan uskaltaisi. Mutta kun on niin monta muttaa tekemisen edessä. Ei me voida! Voinko mä sanoa näin? Mitä jos joku huomaa? Entä jos lähtee laukalle? Jos näitä kaikkia pitää koko ajan miettiä pylly kylmänä, niin viestintä on yhtä tuskaa.

Lensin kerran kaaressa hevosen selästä ja ihan omasta syystäni. Yritin patistaa hevosta raviin, mutta samaan aikaan puristin polvillani silkkaa arkuuttani ja taisin varmuuden vuoksi kiskoa ohjiakin. Ohjeeni hevosparalle olivat siis vähintäänkin ristiriitaiset: mene, mutta älä vaan mene! Polle ratkaisi asian ainoalla järkevällä tavalla: paiskasi minut tantereeseen miettimään mitä oikein haluan.

Monien organisaatioiden viestintäohjeistus on vähän samanlaista. Patistetaan työntekijöitä vaikkapa somelähettiläiksi ja asiantuntijatwiittaajiksi, mutta jätetään antamatta ne löysät ohjat ja selkeät ohjausmerkit.

Asiakkaiden ja potentiaalisten asiakkaiden kanssa keskustellessa tulee usein esiin uskalluksen puute etenkin asiantuntijoiden viestinnässä. Se on kuin tahmaa kengänpohjissa, se hidastaa kaikkea etenemistä ja estää nopean reagoinnin, vaikka juuri sitä nykyisin tarvittaisiin. Se aiheuttaa myös jatkuvaa stressiä ja turhautumista, kun ihmiset eivät oikein tiedä mitä heiltä odotetaan ja missä rajat kulkevat.

Uskalluksen puute kääntyy välillä myös ylpeyden aiheeksi: me ei retostella, me ollaan asiallisia ja tasapuolisia, eikä me politikoida. Nämä voivat kaikki olla hyviä ja kannatettavia toimintastrategioita joissain asioissa, mutta palvelevatko ne talon tavoitteita kaikessa toiminnassa? Jos koko ajan jarruttaa, ei pääse eteenpäin.

Keskustelin erään järjestöjohtajan kanssa asiasta, kun hän hihkaisi: te voisitte tarjota sellaista rohkeusmanagementia! Katsoimme kollegani kanssa toisiamme ja ihastuimme ajatukseen. Etenkin kun sitähän me teemme koko ajan: tuemme, kannustamme, perustelemme ja opastamme.

Nimittäin pelkkä patistaminen ei riitä esimerkiksi aktivoimaan asiantuntijoita sosiaaliseen mediaan. Fiksut ihmiset tarvitsevat perusteluja, hyväksyntää ja turvaa omaksuakseen uutta asennetta ja nähdäkseen itsensä uudenlaisena toimijana. Asiantuntijana, jolla on paljon annettavaa, eikä tyrkkynä, joka joutuu häpeämään kollegojensa edessä.

Oma ratsastusharrastukseni takkuaa pahasti. Kyse ei ole niinkään osaamisesta, vaan uskalluksesta. Nyt olen varannut itselleni tunnin, jossa hevonen on opettajan hallinnassa hihnan eli liinan päässä ja minä voin keskittyä yrittämään laukannostoa turvallisesti. Asiaa auttaa eniten se, että liinan päässä oleva opettaja on kärsivällinen rohkaisija, joka haluaa minun onnistuvan.