Brunnen Communications – viestintätoimisto

markkinointiviestintä

Brunnenin blogi: Asiantuntijasta ajatusjohtajaksi

Asiantuntijasta ajatusjohtajaksi

Mitä meillä oli ennen Juhana Brotherusta ja llkka Kaukorantaa? No, meillä oli Jussi Hyöty ja Aki Kangasharju. Kaikki neljä ovat hyviä esimerkkejä asiatuntijoista, jotka ovat omalla vuorovaikutuksellaan saavuttaneet ajatusjohtajan aseman. Siinä on monelle ekonomistille tai analyytikolle tavoiteltavaa.

Voimaa tekoälyhankkeeseen viestinnästä: Brunnen Soforin kumppanina

Analytiikkatoimija Sofor osallistui Business Finlandin (ent. Tekes) tekoäly-hankkeeseen, jossa se yhdisti työturvallisuustiedon tekoälyyn. Hanke on ensimmäinen laatuaan Suomessa, missä tekoälyä pystytään käyttämään työkyvyn analysointiin ja ennakointiin. Tekoälyä sovellettiin Outokummussa ja Pohjoismaiden suurimmassa raakateräksen tuottajassa SSAB:ssa.

Keravan tanssiopisto valjasti luottojoukot someen

Keskisen Uudenmaan johtaviin tanssiopistoihin kuuluva Keravan tanssiopisto elää ilmaisusta. Koska asiakaskunta on laaja aina pienistä taaperoista aikuistanssijoihin, kaipasi tanssiopisto parhaiden markkinointitapojen ja -kanavien kriittistä tarkistelua. Brunnen pyydettiin avuksi, joten lähdimme luomaan opistolle markkinointistrategiaa.

Digimarkkinoinnista vauhtia myyntiin

Toukokuussa vietimme päivän Oulun Nallikarissa, jossa johdimme digimarkkinoinnin valmennuspäivän. Asiakkaamme Suomen Toimitusjohtajakoulu Oy halusi kouluttajaksi kumppanin, jolla on laaja näkemys ja käytännön kokemus tuoreista digimarkkinoinnin ratkaisuista. Olennaista oli b2b-maailman ymmärrys, jossa ratkaisut ovat usein hieman erilaisia kuin kuluttajapuolella.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisenä toimistomme kuulumiset ja pysy aallon harjalla alan trendeistä. Saat kuukausittain ajankohtaisimmat viestinnän uutiset suoraan sähköpostiisi.

Liity tilaajaksi