Brunnen Communications – viestintätoimisto

sparraus

Tutkitun tiedon teemavuoden viestintään kirkastamista ja strategista sparrausta

Vuonna 2021 vietettävän Tutkitun tiedon teemavuoden visio on saada kaikki suomalaiset tutkitun tiedon ja luotettavien tietolähteiden äärelle. Brunnen auttoi teemavuoden viestinnän ydinryhmää varmistamaan, että teemavuoden viestintä on varmasti vaikuttavaa.
Case: Verohallinnon viestintä pyrkii koko ajan parempaan

Verohallinnon viestintä pyrkii koko ajan parempaan

Brunnen sparrasi kekseliäästä viestinnästään jo entuudestaan tunnettua Verohallintoa erään hankkeen ajan. Tuloksena syntyi uusien näkökulmien lisäksi myös arvokasta yhdessä tekemisen meininkiä.

Historiallinen muutos, joka melkein toteutui

Isojen viestinnällisten kokonaisuuksien jäsentäminen on vaativaa, mutta innostavaa työtä. Sote- ja maakuntauudistuksen onnistumisessa viestinnällä olisi ollut – ja ehkä vielä onkin – ratkaiseva rooli. Brunnen valittiin Uusimaa2019 -hankkeen viestintäkumppaniksi ja työ ajoittui maalis-kesäkuulle 2018.

4H-liitto ja tavoitteellisen blogin salaisuus

Jos lähestyvä blogivuoro ahdistaa asiantuntijaa, tarvitaan oivallusta kirjoittamisen merkityksestä. Ilman sitä ei synny innostusta. 4H-liiton väkeä vaivasivat ne tavalliset jarrut: aiheiden ja ajan puute. Koulutimme liiton asiantuntijoita olemaan vaikuttavampia kirjoittajia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisenä toimistomme kuulumiset ja pysy aallon harjalla alan trendeistä. Saat kuukausittain ajankohtaisimmat viestinnän uutiset suoraan sähköpostiisi.

Liity tilaajaksi