Brunnenin blogi: Työn merkityksellisyys

Viestintäyksikkö on usein paikka, jossa työ, joka siellä kerran aloitetaan, ei hevin sieltä pois lähde. Uusia kylläkin tulee, kun ajat muuttuvat. On jos jonkinlaista tekemistä ja kaikki on yhtä tärkeää. Tästä seuraa se, että mikään ei enää ole tärkeää, eikä kukaan muista, miksi näitä asioita tehdään. Resursseja ja motivaatiota hukataan mittaamattomat määrät.

Suomalaisessa mediassa on viime aikoina viitattu pariin otteeseen brittiprofessori David Graeberin tutkimukseen, jonka mukaan 40 prosenttia ihmisistä kokee työnsä merkityksettömäksi. Yllättäen nämä bullshit jobsit löytyvätkin asiantuntijatehtävistä, muun muassa viestinnästä ja markkinoinnista, kirjoitti Talouselämä heinäkuun alussa. Helsingin Sanomat (juttu vain tilaajille) jakoi eilen työssäkäyvien ihmisten ja suomalaisten asiantuntijoiden kommentteja, jotka kertovat valtavasta turhautumisesta: työni ei tuota mitään, enkä pysty hyödyntämään taitojani.

Moni ratkaisee tämän pulman yksinkertaisesti vaihtamalla työpaikkaa. Se on yksilötason ratkaisu ja johtaa toivottavasti hyvään lopputulokseen. Mutta organisaation ongelmaa se ei ratkaise: nysvääminen täysin toisarvoisten asioiden äärellä jatkuu kuten ennenkin. Vaikka ongelma tiedostettaisiin, sitä ei pystytä ratkaisemaan, sillä harva organisaatio pystyy katsomaan itseään rehellisesti ja avoimesti – ulkopuolisen silmin.

Teema puhuttaa paljon myös viestinnän ammattilaisia. ProCom ry:n Viestijät.fi-blogissa Jenni Vuorio pohti kesällä, että Mitä jätetään tekemättä? Vuorio kirjoittaa viestijöiden muuttuneesta roolista, joka on siirtänyt viestinnän ammattilaiset lähemmäs liiketoiminnan ydintä. Silti vanhoista tiedottajan tehtävistä ei päästä irti, vaan nekin on tehtävä. Olen itse kuullut monesta organisaatiosta ja yrityksestä, että viestintä on kuin kaatopaikka, johon voi kipata kaikki sellaiset työt, jotka eivät luontevasti loksahda mihinkään muualle.

Läpivalaisu karsii turhan työn ja sitouttaa avainhenkilöt

Meillä Brunnenilla on palvelu nimeltä Viestinnän läpivalaisu. Kaikki organisaatiot eivät välttämättä uskalla sitä syystä tai toisesta ostaa. Yleensä läpivalaisun ostaa organisaatioonsa kehittymishakuisesti suhtautuvat toimitus- tai viestintäjohtaja. Hän haluaa tietää, mihin viestinnän resurssit oikeasti kuluvat, ja miten ne olisi optimaalisinta käyttää. Samalla selviää, millaisia osaamiskatveita ja -tarpeita yksikössä ja organisaatiossa mahdollisesti on.

Kuitenkin, läpivalaisu on todella hyvä keino tehdä viestinnän rooli organisaatiossa näkyväksi ja luoda siitä strategisempi työkalu. Samalla tarjoutuu loistava mahdollisuus sitouttaa johto ja muut avainhenkilöt tai -yksiköt viestintään, sillä läpivalaisu mittaa myös vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä. Läpivalaisu kokoaa organisaation näkemyksen siitä, mikä viestinnän työssä on arvokasta ja säilytettävää, mikä ei ehkä enää olekaan relevanttia.

Niin, että eiköhän lopeteta ne viestinnän bullshit-hommat, jotka eivät motivoi tekijöitään, eivät tuo arvostusta viestinnälle, eivätkä edistä organisaation strategisia tavoitteita. Läpivalaistaan, asetetaan selkeät tavoitteet ja noustaan seuraavalle, merkityksellisemmälle tasolle.

Lue lisää: Case Finavia: Viestinnän läpivalaisu ja mittaaminen – hyödyllisen epämukavaa