Encore-palvelut otti tarinat markkinoinnin ja myynnin rengiksi

Kauppakeskukset ja teollisuus tuntevat Paperinkeräyksen uudistumishaluisena ja perinteistä jätehuoltoa rohkeasti kyseenalaistavana yrityksenä. Paperinkeräyksen intohimoinen tapa tarttua uuteen ja oppia siitä jatkuvasti leimaa myös sen Encore-palveluiden markkinointia ja myyntiä.

Vuoden 2016 alussa yrityksessä digitaalista viestintää lähdettiin jälleen kehittämään, jolloin verkkovaikuttamisen strategiassa syötettiin uusi vaihde silmään. Samassa yhteydessä Encore-palveluiden myyjät opettelivat tarinoiden käytön myynnin tukena.

”Encore-brändin vahvat juuret ulottuvat vuosien taakse. Aikoinaan tietoturvapalvelusta ponnistaneen brändin ympärille on kehitetty määrätietoisesti uusia palveluita, kuten Encore Jätehuoltohuolto ja Encore Kuormalavapalvelu. Nyt oli aika tuulettaa totuttua tapaa puhua, jotta myyntiin saataisiin lisää hevosvoimia”, kertoo Paperinkeräyksen asiakkuusvastaava Taru Nikulainen Brunnenista.

Paperinkeräys toimii bisneksessä, jossa melkein jokaisella on mielipide. Mielipide siitä, miten eri jätteet – pahvi, lasi, laudat, paperi, paristot – tulee kerätä ja millaisia raaka-aineita jätteestä voisi kehittää. Voi siis todella sanoa, että Paperinkeräys jos joku on ympäristön sekä jokaisen meidän ympäristöä päivittäin käyttävän paras kaveri. Tästä seuraa, että tarinoista ei ainakaan ole talossa puutetta, päinvastoin.

Tarinatyökaluilla uudenlaista sisältöä tuottamaan

Vuosi käynnistettiin Brunnenin johtamalla tarinatyöpajalla. Työpaja perustuu Brunnenin Menestys Tarinoiksi -palveluun. Tarkoituksena oli kairata mahdollisimman paljon myyntiä tehostavia tarinoita – jotka kaikki löytyivät osallistujilta itseltään ja olivat joko valmiita kerrottaviksi sellaisenaan tai pienellä jalostamisella.

”Intohimomme on aina asiakas. Jokaisen meidän palvelun tulee edistää asiakkaan liiketoimintaa, ja yksi keino palveluiden entistä houkuttelevammalle kattaukselle on niiden tukeminen tarinoilla. Työpajassa työskentelimme niin yhdessä kuin yksin, ja harjoittelimme erilaisten tarinatyökalujen käyttöä. Suurin oivallus oli se, miten paljon helpompaa on sisällön tuottaminen, kun on kontekstiin sopivat ja perinteisen sisällöntuottamisen tavan kyseenalaistavat apuvälineet”, kertoo Paperinkeräyksen asiakkuusjohtaja Karel Nieminen.

Tarinat sopivat kaikkeen tekemiseen

Tarinatyöpajan oppeja käytetään nyt sekä markkinoinnin että myynnin suunnittelussa. Bisnestarinat ovat löytäneet tiensä myös tuleviin digisisältöihin, joita suunnitellaan Paperinkeräyksen säännöllisesti kokoontuvassa digiryhmässä. Niin ikään painetut sisällöt, puheet ja esitykset tehdään nyt eri tavalla aina kun tilanne niin sallii.

Paperinkeräyksessä tarinatyöpaja ei jäänyt vain yhteen kertaan. Tarkoituksena on jatkaa työtä pitkin vuotta eri organisaation tasoilla.