Brunnenin blogi: Viestinnän läpivalaisu

Kun kesäloman loppu alkoi häämöttää viikko sitten, mieli alkoi jo valmistautua töihin paluuseen. Havahduin todellisuuteen kuitenkin vasta maanantaiaamuna herätyskellon piipatessa. Paluu arkeen tuntui innostavalta, sillä mieli oli virkeä ja avartunut.

Opiskelijalle kesäloma on harvinaista herkkua. Opintojen parista siirrytään keväisin suoraan töihin ja syksyllä jälleen takaisin. Monille työelämässä oleville tämän kaltainen ikiliike on myös tuttua. Tänä kesänä loman alettua pitkään jatkuneet helteet suorastaan vaativat pysähtymään ja antamaan itselle luvan vain olla. Jatkuvassa liikkeessä olleelle rauhoittumisen hetket voivat tuntua alkuun jopa turhauttavilta.

Tieto ja kokemus jalostuvat levossa

Kesämökin rantakalliolla istuessani annoin viimein ajatusten paeta järvenselälle ja mieleni rauhoittua. Ymmärsin, että nämä ovat juuri niitä hetkiä, joina kaikki opittu ja koettu työstää itseään, asiat löytävät uudenlaisia yhteyksiä ja ovia avautuu erilaisille näkökulmille. Omalla kohdallani ajattelun avartaminen johti loman lopulla uusien ystävyyssuhteiden ja verkostojen syntymiseen, mielenkiintoisiin keskusteluihin sekä näkökulmien laajenemiseen itseni, ympäristöni, mahdollisuuksieni ja sekä ihan arkisen elämänkin suhteen.

Joskus omia tapoja ja osaamista virkistämään tarvitaan siis vain vastaanottokykyä ja jokin ulkopuolinen taho, joka voi tarjota tuoretta näkökulmaa asioihin. Ympäröivät, uudet mahdollisuudet näyttäytyvät selkeämpinä ja jo olemassa olevia asioita on helpompi arvioida eri vinkkeleistä. Tämän tiedostaminen teki myös töihin palaamisesta erityisen mielenkiintoista. Mitä kaikkea uutta pystyn nyt sisäistämään puhumattakaan jo opitun tarkastelemisesta uusin silmin?

Otollinen hetki organisaation viestinnän tutkiskelulle

Ajattelun laajentuminen ja mielen avartuminen voivat tehdä loman jälkeisestä ajasta erityisen otollista myös organisaation toimintatapojen tutkailemiselle. Viestinnän toimivuuden, tarpeen ja tavoitteiden syväluotaaminen ei koskaan ole pahasta. Nyt on oiva aika pohtia, kaipaako oma ja organisaation viestintä pientä ryhtiliikettä tai peräti kokonaisvaltaisempaa muutosta. Millaista osaamista viestinnästä löytyy, miten sitä hyödynnetään ja onko se riittävää? Millaisia vastuualueita organisaation viestinnän kentällä on, tuntevatko kaikki oman roolinsa ja sitoutuvatko he siihen? Onko viestintäkanavat valittu oikein ja käytetäänkö niitä tehokkaasti?

Brunnenin kehittämä viestinnän läpivalaisu on kokonaisvaltainen palvelu, joka kartoittaa viestinnän tilan. Sen avulla näihin kysymyksiin löydetään vastaukset tehokkaasti ja aukottomasti. Menetelmämme avulla saadaan selville, mikä toimii ja mitkä ovat organisaation viestinnän kompastuskiviä. Kokonaiskuvan avulla esimerkiksi resurssien suunnitteleminen ja osaamisen hyödyntäminen tehostuu.

Voimavarat tehokkaaseen käyttöön

Kuten monessa muussakin, viestinnässä tuore ajattelu ja laatikon ulkopuolelle astuminen tuovat usein virkistäviä tuulahduksia ja energiaa työntekoon. Tästä seuraa parempi ilmapiiri ja toiminnan tulos. Joskus tarvitaan vain avoin mieli ja oikea työkalu etsimään ja jalostamaan tietoa, jonka avulla sisäiset voimavarat saadaan tehokkaampaan käyttöön.