Brunnen Communications – viestintätoimisto

Avaimet somekeskusteluun Twitter-koulutuksilla

Paperinkeräys vahvisti asemaansa somessa Twitter-koulutuksilla, joiden avulla poistettiin henkilöstön vaihtelevien taitotasojen aiheuttamat esteet.

Digiryhmä toi sosiaalisen median näkyväksi osaksi arkea

Brunnen oli perustanut Paperinkeräykselle yhtiön digiuudistuksen yhteydessä digiryhmän, jossa ideoitiin tulevia verkkosisältöjä sekä jaettiin kirjoitusvastuita.

Samalla koko organisaatiota vietiin yhä vahvemmin sosiaaliseen mediaan, mikä on ollut yksi digiryhmän tärkeistä tehtävistä. Somen voima ja rooli nykypäivänä oli tunnistettu Paperinkeräyksessä jo aikaisemminkin.

Paperinkeräysläisillä oli asenne kohdallaan, mitä tuli sosiaalisen median näkyvyyteen. Yhteisissä kokouksissa kuitenkin huomattiin, että hyvästä asenteesta huolimatta käytännön taidot erilaisten kanavien kohdalla vaihtelivat laidasta laitaan. Eihän asiantuntijan ollut aiemmin työssään tarvinnutkaan osata postauksista tykkäämistä, sisältöjen jakamista tai keskusteluun osallistumista ammattilaisen roolissa.

Paperinkeräysläisillä oli kuitenkin annettavaa alan keskusteluihin, joita käydään somessa säännöllisesti. Erityisesti Twitter kiinnosti, koska sen käyttöön asiantuntijat kaipasivat erityisesti käytännön opastusta.

Twitter-koulutuksia eri tarpeisiin

Päätimme yhdessä poistaa taitotason aiheuttamat esteet järjestämällä Paperinkeräyksellä Twitter-koulutusten sarjan. Ensimmäisissä koulutuksissa käytiin läpi omien tunnusten luomista, profiilin hallintaa ja muita kanavalle tyypillisiä perustoimintoja. Myöhemmin olemme perehtyneet koulutuksissa esimerkiksi tapoihin etsiä kiinnostavaa tietoa ja alan kuulumisia, sekä miettineet näkökulmia, joilla Paperinkeräyksen asiantuntijat voivat osallistua heitä kiinnostaviin keskusteluihin.

Koulutusten ansiosta paperinkeräysläisten sometaidot ovat vahvistuneet selkeästi. Yhtiön asiantuntijat seuraavat ja ottavat nyt taitavasti aktiivista roolia alan keskusteluissa, mediasta tai kanavasta riippumatta. Samalla koko Paperinkeräyksen läsnäolo Twitterissä ja muissa sosiaalisen median kanavissa on vahvistunut.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisenä toimistomme kuulumiset ja pysy aallon harjalla alan trendeistä. Saat kuukausittain ajankohtaisimmat viestinnän uutiset suoraan sähköpostiisi.

Liity tilaajaksi