Brunnen Communications – viestintätoimisto
Brunnen asiakasreferenssi Vakuutuväen liitto YdinviestiBootcamp

Vakuutusväki kiteytti olennaisen ydinviestiin

Vakuutusväen Liiton (VvL) tavoitteena oli entistä vaikuttavampi ja vuorovaikutteisempi viestintä. YdinviestiBootcamp vei vakuutusväen olennaisen äärelle ja auttoi liittoa kiteyttämään palvelulupauksensa sidosryhmilleen.

”Ydinviestistä tulee viestintämme selkäranka ja se auttaa meitä yhtenäistämään niin viestintää kuin toimintaa”, sanoo Vakuutusväen Liiton toiminnanjohtaja Kirsi Kovanen. VvL:llä oli tarve profiloitua näkyvänä vakuutusalan tulevaisuuden asiantuntijana, vaikuttajana ja edunvalvojana. Se halusi vahvistaa jäsenviestintäänsä ja samalla kertoa, miksi yhteiskunnan tai työmarkkinatoimijoiden eli muidenkin kuin jäsenten ja potentiaalisten jäsenten kannattaisi sitä kuulla.

Ydinviestin avulla ominaisuuksista hyötyihin

Asiantuntijoiden haasteena on usein se, että puhutaan toiminnasta silloinkin, kun pitäisi puhua hyödyistä. Monille asiantuntijamyynti on sitä, että luetellaan kuulijalle kaikki mahdolliset ominaisuudet, mitä tuotteella tai palvelulla on. Siinä helposti unohtuu, ettei asiakasta ensisijaisesti kiinnosta ne nippelit ja nappelit. Hän haluaa kuulla, mitä hyötyä palvelusta on tai minkä ongelman se ratkaisee.

Myös VvL:ssä oli totuttu kertomaan, mitä kaikkia ominaisuuksia eli työelämäpalveluita jäsenyys tarjoaa. Samaan aikaan potentiaalinen jäsen saattoi pohtia, että mikä TES ja mitä tekemistä sillä on mun töiden kanssa tai mihin minä juristia tarvitsisin?

Brunnenin YdinviestiBootcamp osallisti ja pöllytti VvL:n avainhenkilöt kääntämään ajatuksensa kohderyhmälähtöisiksi. Se auttoi huomaamaan, mikä tekee liitosta erityisen ja ainutlaatuisen tärkeimpien sidosryhmiensä mielissä. ”Ydinviestityöpaja sai meidät oivaltamaan, miten perustelemme olemassaolomme välttämättömyyden. Saimme pohtia, mikä on merkityksemme jäsenille ja yhteiskunnalle ja miten voisimme yhteisönä olla entistäkin vaikuttavampia ja vahvempia”, toteaa VvL:n puheenjohtaja Liisa Halme.

Ydinviestiksi tiivistyi lupaus: Vakuutusalan asiantuntijan rohkea puolestapuhuja ja työelämän uudistaja. Se kertoo muun muassa siitä, että VvL tuntee vakuutusalan asiantuntijoiden työelämähaasteet ja -tarpeet paremmin kuin mikään toinen taho ja se haluaa olla mukana uudistamassa vakuutusalaa.

Vakuutusväki kiitteli sekä työpajaa että yhteistyötä hyväksi, antoisaksi ja tehokkaaksi. Paras palaute tuli eräältä VvL:n avainhenkilöltä, joka tuli kiittämään bootcampin jälkeen sanoen, että olipa hyvä työpaja, kun ei ollut yhtään pönöttävä eikä jäykkä, vaikka tärkeää asiaa ja pohdintaa oli koko ajan!

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisenä toimistomme kuulumiset ja pysy aallon harjalla alan trendeistä. Saat kuukausittain ajankohtaisimmat viestinnän uutiset suoraan sähköpostiisi.

Liity tilaajaksi