Viestinnän Läpivalaisu lopetti kuulo- ja luulopuheet

Erääseen organisaatioon oli juuri nimitetty uusi konsernijohtaja. Hänen uransa oli kulkenut talon eri tasoilta kohti pyhintä, ylimmän käskynhaltijan paikkaa. Vuosi vuoden perään hän oli kuullut melkein kyllästymiseen asti soraääniä siitä, miksi talon viestintä ei toimi.

Viestinnän kyseenalaistamisesta oli tullut melkeinpä talon tapa. Kukaan ei kuitenkaan ollut valmis tekemään mitään ongelman ratkaisemiseksi. Voi vain kuvitella, miltä viestinnästä itsestään tuossa tilanteessa tuntui – olihan heillä oma näkemys asiaan, kuten kaikilla muillakin tuossa isossa talossa työskentelevillä.

Viestinnän todellisen tilan voi selvittää

Koitti päivä, jolloin nimitys astui voimaan ja uuden konsernijohtajan oli aika tarttua rattiin. Tuolloin hän päätti, että epämääräinen valitus viestinnän toimivuudesta saa päättyä tähän ja hän ottaa asian todenperäisyydestä selvän. Konsernijohtaja tilasi Viestinnän Läpivalaisu -palvelun.

Viestinnän Läpivalaisu oli jännittävä projekti. Jännittäväksi projektin teki se, että palvelu tarjosi tarkkaa ja olennaiseen pureutuvaa tutkimustietoa niistä viestinnän osa-alueista, jotka vaativat välitöntä kehittämistä. Samalla Viestinnän Läpivalaisu -palvelu kertoi senkin, mitkä asiat taas olivat hyvin. Loppuivathan vihdoin turhat epäilykset, konsernijohtaja mietti tyytyväisenä.

Kipupisteet auki puolueettomien tutkimustulosten avulla

Brunnenin käyttämät syvähaastattelut ja pisteytystyökalut tarjosivat silmiä avaavat tulokset, jotka tarjoiltiin havainnollisena ja nopeasti silmäiltävänä analyysinä konsernin johtoryhmälle. Johtoryhmälle esitettiin viestinnän todellinen osaamistaso sekä pullonkaulat visuaalisessa muodossa – ja mikä parasta, täysin puolueettomasti.

Johtoryhmän kokouksen jälkeen konsernijohtaja ryhtyi viiveettä ratkomaan esille nostettuja viestinnän kipupisteitä. Hän muokkasi toimenkuvia, paransi resursseja sekä ymmärsi työyhteisöviestinnän parantamista vaatimat toimenpiteet. Viestinnän Läpivalaisu tuotti perustan viestintästrategialle ja viestinnän linjauksille, joita konsernijohtaja ryhtyi viestintäjohdon kanssa projektin jälkeen laatimaan.

Vihdoin konsernijohtaja sai kävellä käytävällä, jossa työskentelyilmapiiri oli puhdistunut. Viestinnästä alkoi tulla kiitosta ja konsernijohtaja tunsi, että nyt hänellä oli yksi iso työ vähemmän: organisaatio puhui yhteistä kieltä, ja kahvitilastakin kuului naurua. Ihan oikeasti.

PS. Asiakastyön toteutuksesta on jo tovi aikaa, mutta tulokset kantavat edelleen hedelmää. Saadun palautteen mukaan johtoryhmä ymmärtää oman roolinsa viestijänä hyvin ja yhteistyö HR:n ja viestinnän kanssa on tuloksellista ja inspiroivaa.