Brunnen Communications – viestintätoimisto

Luottojoukot rakennetaan vuorovaikutuksella

Miten luon itselleni uudet luottojoukot? Mitä viestinnällisiä elementtejä siihen vaaditaan? Miksi edes tarvitsen luottojoukkoja?

Aloitin toukokuun alussa Brunnenin uutena viestintäassistenttina. Aikaisempi taustani viestinnän saralta on Maanpuolustuskorkeakoulusta, Puolustusvoimista. Hyppääminen valtion viestinnästä yritysmaailmaan on iso ja jännittävä harppaus.

Työskennellessäni valtiolla lähes kahden vuoden ajan, oli ympärilleni syntynyt jo vahvat kollegoiden ja muiden ammatillisten yhteistyökumppaneiden muodostamat luottojoukot. Nyt tuo tyhjä kolo tulisi täyttää.

Miten luon itselleni uudet luottojoukot? Mitä viestinnällisiä elementtejä siihen vaaditaan? Miksi edes tarvitsen luottojoukkoja? Pohdin näitä kysymyksiä myös gradussa, jota työstän parhaillaan Jyväskylän yliopistossa – tosin organisaatioiden näkökulmasta.

Luottojoukkojen keskiössä on vastavuoroisuus

Luottojoukkoihin liitetään vahvasti lähettilyys-ajattelu. He ovat yrityksille kultaakin kalliimpia: luottojoukot ovat luotettavia sekä lojaaleja ryhmiä, jotka vievät organisaation sanomaa eteenpäin tuoden mukanaan uusia asiakkaita. Monet organisaatiot pohtivatkin niiden valjastamista käyttöön jatkuvasti.

Lähettilyys on yksi monista mahdollisista strategioista. Brändilähettilään käsite on ainakin varmasti monelle tuttu.

Lähettilyys on kiteytettynä

  1. yrityksen ja asiakkaan välistä vuoropuhelua sekä kumppanuutta. Lähtökohtana on oletus, että yritys, joka kuuntelee ja kannattaa asiakkaitaan, synnyttää asiakkaassa luottamuksen.
  2. win-win -kumppanuutta yrityksen ja asiakkaan välillä.
  3. yrityksen tapa huomioida asiakkaan mielenkiinnonkohteet. Asiakkaat kannattavat yritystä sekä ostamalla tuotteita että auttamalla suunnittelemaan ja kehittämään niistä parempia.

Luottojoukkojen ja lähettilyyden rakentamisessa tärkeintä on vastavuoroisuus. On osattava kuunnella asiakasta sekä muovattava toimintatapoja ja organisaatiokulttuuria sen mukaan. On oltava joustava, mutta pidettävä silti huoli oman organisaation arvoista ja perusasioista. On oltava nöyrä ja muistettava, että asiakas on aina oikeassa.

Viestintä on mahdollisuuksia täynnä

Luottojoukkojen rakentaminen haastaa myös yhteisöviestinnän. Viestinnän on oltava proaktiivista ja läpinäkyvää. Sen on myös ennen kaikkea oltava totuudenmukaista. Olen luonteeltani optimisti. Uskon, että kaikkialla on miljoonia mahdollisuuksia. Samoin ajattelen luottojoukoista ja lähettilyydestä. Elementtien tunnistamisen jälkeen on viestinnässä vain mielikuvitus rajana ja mahdollisuudet rajattomat.

Elina Vahtera

Elina Vahtera

Elinan intohimona on strategisen viestinnän sekä sosiaalisen median ohella lähettilyyden ja luotto-joukkoajattelun jalkauttaminen yritysten viestintään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisenä toimistomme kuulumiset ja pysy aallon harjalla alan trendeistä. Saat kuukausittain ajankohtaisimmat viestinnän uutiset suoraan sähköpostiisi.

Liity tilaajaksi