Brunnen Communications – viestintätoimisto

projekti

Brunnenin case: Puutuoteteollisuus nousi otsikoihin

Puurakentaminen nousi kärkiotsikoihin

Oletko huomannut, että puurakentamista on käsitelty mediassa kevään aikana huomattavan paljon? Ei ole sattumaa, että toimittajat eri puolilla maata innostuivat maaliskuussa 2017 tekemään juttuja puun hyödyistä, puutuoteteollisuuden uusista innovaatioista ja vahvistuvasta puurakentamisen teollisesta klusterista.
Brunnenin blogi: Tutkimustuloksista viestiminen

Ajatuspaja e2 oppi viestimään selkeästi

Tutkimusraportin kirjoittaminen ja tutkimustuloksista viestiminen ovat kaksi eri asiaa. Siksi tiedon matka tutkijan kammiosta vastaanottajalle voi helposti katketa ja tieto jäädä hyödyntämättä.

Paperinkeräyksen verkkosisältö otettiin haltuun digiryhmässä

Paperinkeräys kaipasi mallinnettua polkua kohti sille vierasta digiympäristöä. Brunnen on Paperinkeräyksen pitkäaikainen viestintäkumppani, joten meille annettiin tehtäväksi digiuudistuksen johtaminen.

Paperinkeräys, Otava ja Brunnen vievät lapset kierrättämään

Alakoululaisille suunnattu, suuren suosion saavuttanut kierrätys-teemainen Reuhurinne-puuhakirja syntyi yhteistyöllä ja hallitulla projektijohtamisella.

Nordic ID tarvitsi ydinviestin kansainvälistymisen tueksi

Brunnen johti ja toteutti Nordic ID:lle yhteisen viestin työpajan, YdinviestiBootcampin. Kansainvälisillä markkinoilla toimiva, automaattisia inventaarioratkaisuja tarjoava Nordic ID halusi lisää voimaa myyntiin.

Kiinteistömaailma hyödynsi hackathonissa räätälöityä digiviestintää

Valtakunnallinen kiinteistönvälitysketju Kiinteistömaailma haluaa tehdä asunnonvaihdosta mahdollisimman helppoa ja turvallista.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisenä toimistomme kuulumiset ja pysy aallon harjalla alan trendeistä. Saat kuukausittain ajankohtaisimmat viestinnän uutiset suoraan sähköpostiisi.

Liity tilaajaksi