tavoite

Viesti mulle, ääni sulle

Sain postia kotiin. Seurakuntavaalit lähestyvät, joten vaaliuurnille olisi mentävä. Loin katseen kotiseurakunnan vaaliesitteeseen, ja hämmennyin.
Brunnenin blogi: Kasva viestinnän valmentajaksi

Viestijä, näillä ohjeilla kasvat valmentajaksi

Vastuuta viestinnästä ei voi jättää pelkästään viestintäyksikön tehtäväksi. Mutta miten ihmeessä muu organisaatio saadaan sitoutettua viestinnän tueksi? Ei ainakaan kerjäämällä palveluksia, vaan osoittamalla liiketoiminnan kannalta relevantteja tuloksia. Ensimmäiseksi tarvitset johdon tuen, joten kulmahuoneeseen mars!
Brunnenin blogi: Työn merkityksellisyys

Lopetetaanko viestinnän bullshit-hommat?

Viestintäyksikkö on usein paikka, jossa työ, joka siellä kerran aloitetaan, ei hevin sieltä pois lähde. Uusia kylläkin tulee, kun ajat muuttuvat. On jos jonkinlaista tekemistä ja kaikki on yhtä tärkeää. Tästä seuraa se, että mikään ei enää ole tärkeää, eikä kukaan muista, miksi näitä asioita tehdään. Resursseja ja motivaatiota hukataan mittaamattomat määrät.

Vuosi viestintäkonsulttina – kannattaako hyppy pöydän toiselle puolen?

Tasan vuosi sitten siirryin organisaatioviestijästä konsultiksi. Vaikka päätös vaati aikaa, se oli lopulta helppo. Nyt voin sanoa, että se oli urani paras päätös. Suosittelen kaikille viestijöille ja konsulteille vähintään käyntiä toisella puolen – se opettaa paljon sekä alasta, itsestä että viestinnästä.

Kesätyöntekijän silmin: Pysähtyminen antaa uutta vauhtia

Kun kesäloman loppu alkoi häämöttää viikko sitten, mieli alkoi jo valmistautua töihin paluuseen. Havahduin todellisuuteen kuitenkin vasta maanantaiaamuna herätyskellon piipatessa. Paluu arkeen tuntui innostavalta, sillä mieli oli virkeä ja avartunut.
Brunnenin blogi: Miksi onnistumisia ei osata iloita?

Miksi onnistumisia ei osata iloita?

Sekä työelämässä että vapaa-ajalla on havaittavissa sama ilmiö: tavoitteen saavuttamisen jälkeen olemme jo menossa kohti seuraavaa maalia. Tavoitteiden välistä unohtuu onnistumisesta iloitseminen.
Brunnenin asiakaskysely 2017

Brunnen määritteli WSP:n viestinnän yhdessä asiakkaan kanssa

Suunnittelu- ja konsultointiyritys WSP halusi uudistaa viestinnän ja markkinoinnin käytänteitä. Brunnen oli mukana uudistamassa toimintamalleja, joilla saatiin tehokkaampia linjauksia toteutukseen ja mittaamiseen.
Brunnenin blogi: Viestintä ja palvelumuotoilu

Palvelumuotoilu ja viestintä ne yhteen soppii

Palvelumuotoilun lähtökohtana on yhdessä tekeminen ja vaikuttavuuden seuraaminen. Miksi viestintä ja markkinointi eivät halua olla mukana rakentamassa uutta?

Monta maalia tähtäimessä

Arki viestintätoimistossa koostuu tiimipelaajista, jotka pelaavat ajoittain eri kentillä. Tilanteet voivat olla hyvin hektisiä ja nopeilta kentän vaihdoksilta ei aina vältytä.
Brunnenin asiakaskysely 2017

Avaimet viestinnän suunnitteluun saadaan tavoitteiden mittaamisesta

Yleinen harhaluulo on, että viestinnän mittaaminen kohdistuu organisaation omiin tekemisiin tai läpimenoihin. Näiden tarkastelu yksin ei kuitenkaan riitä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisenä toimistomme kuulumiset ja pysy aallon harjalla alan trendeistä. Saat kuukausittain ajankohtaisimmat viestinnän uutiset suoraan sähköpostiisi.

Liity tilaajaksi