Brunnen Communications – viestintätoimisto
Blogi: Ei pölynimurikauppaa vaan vierellä kulkemista

Ei pölynimurikauppaa vaan vierellä kulkemista

Viime tammikuussa yllätin itseni hyppäämällä organisaatioviestinnän rattaista töihin viestintätoimistoon. En ollut osannut edes ajatella, että työskentelisin jonain päivänä viestinnän palveluiden kauppatiskin toisella puolen myyden omaa asiantuntijuuttani asiakkaille. Kuluneet yhdeksän kuukautta ovat kuitenkin osoittaneet, että rohkea loikka kannatti.

Täytyy myöntää, että vaihtaessani puolta mietin ”kaiken maailman konsultointiin” kytkeytyvää, hieman ärsyttävää pölynimurikauppiasajattelua: myydään kaikille samaa, markkinoiden parhainta ja tehokkainta imupumppua ymmärtämättä aidosti asiakkaan siivoustapoja tai hänen kotitaloutensa erityispiirteitä ja välittämättä, osaako asiakas ostotapahtuman jälkeen edes vaihtaa uuden aparaattinsa suulakkeita.

Huolimatta äänistä pääni sisällä lähdin mukaan viestintäbisnekseen henkilökohtaisista syistä. Polte päästä työskentelemään alan kehityksen kuumassa ytimessä, kasvattaa omaa ammattitaitoani veteraanien seurassa ja toteuttaa viestintää laajalla skaalalla oli sisälläni vahva. Olin valmis unohtamaan omat ennakkoluuloni ja tutustumaan toimialaan. Kaipasin myös muutosta.

Ja muutosta tulikin. Organisaatioviestinnän kvartaalit ja budjetit vaihtuivat dynaamiseen tekemiseen, nopeaan reagointiin ja pienen työyhteisön ajankäytön priorisointiin. Alussa nopeaan tempoon oli jopa haastavaa tottua. Sopeutuminen on vaatinut resilienssiä: rohkeutta, joustavuutta ja kykyä luottaa omaan osaamiseen.

Vaikuttamista ja aitoa välittämistä

Olen nyt alkanut tottua vauhdikkaaseen konsulttielämään ja löytänyt sen, mitä etsin. Yhdeksän kuukautta Brunnenilla ovat todella osoittaneet, että työ on kaikkea muuta kuin kaikkivoipaisten pölynimurien kauppaamista vailla kiinnostusta asiakkaan villakoirien luonteeseen.

Olen saanut konkreettisesti nähdä, miten viestinnällä vaikutetaan, saadaan strategiat heräämään henkiin ja luodaan luottamusta sidosryhmien välillä. Erityistä iloa minulle on tuottanut työn merkityksellisyys, joka syntyy asiakkaidemme erilaisista vastuullisista rooleista yhteiskunnan osa-alueilla tai terveydenhuollon ja kestävän kehityksen etunenässä. Tuntuu hyvältä päästä vaikuttamaan monen yhteiskunnallisestikin tärkeän asian toteutumiseen.

Olen huomannut, että uusi työni on ennen kaikkea asiakkaan vierellä kulkemista, välillä innostaen ja kannustaen, toisinaan ohjaten ja valaisten matkaa. Se on myös vastuullista vaikuttamista alan eettisiä periaatteita noudattaen. Olemme soihdunkantajia, auttajia, valmentajia, neuvonantajia ja luotettuja kumppaneita, jotka välittävät asiakkaan onnistumisesta.

Ei helppoheikkien hommaa lain.

Hanne Bergholm

Hanne Bergholm

Hanne on intohimoinen viestijä, joka syttyy vuorovaikutusvalmiuksien kehittämisestä ja erilaisia sidosryhmiä puhuttelevien viestien muotoilusta.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisenä toimistomme kuulumiset ja pysy aallon harjalla alan trendeistä. Saat kuukausittain ajankohtaisimmat viestinnän uutiset suoraan sähköpostiisi.

Liity tilaajaksi