Brunnen Communications – viestintätoimisto
Brunnen case: Onneksi on terkkari -kampanja

#Onneksionterkkari-kampanja korostaa terveydenhoitajien merkitystä

Jos jotkut, niin terveydenhoitajat tuntevat suomalaiset. He ovat oikeastaan niin lähellä auttamassa meitä, ettei heitä aina huomaa. Nämä ammattilaiset edistävät eri ikäisten terveyttä, mutta auttavat myös hädän hetkellä, kuten nyt. Laadimme vuonna 2019 Suomen Terveydenhoitajaliitolle kampanjan, joka tuo esiin sen, että #onneksionterkkari.

Terveydenhoitajat huolehtivat meistä jo ennen syntymäämme ja monissa elämän vaikeissa hetkissä saamme heiltä tukea ja apua. Neuvola tukee odottavaa äitiä ja isää sekä koko perhettä elämän arjessa. Koululaisten kasvamista ja terveyttä seurataan tiiviisti ja nuoria autetaan yli kuohuvien vuosien. Työelämän tiimellyksessä terveydenhoitaja on usein se ensimmäinen, jonka puoleen käännytään, kun työkyky horjuu.

Terveydenhoitajaliitto on jo pitkään ollut huolissaan siitä, etteivät kunnalliset päätöksentekijät tiedä ja tunnista terveydenhoitajien laaja-alaista osaamista. Oli tarve tehdä näkyväksi ammattitaitoa, johon monen yksilön, perheen ja yhteisön hyvinvointi sekä työ- ja toimintakyky nojaa.

Brunnen loi liitolle vuoden 2019 aikana kampanjan #onneksionterkkari, jolla halutaan innostaa jäseniä kertomaan oman työnsä merkityksestä ja onnistumisista. Loimme käytänteet, joita seuraamalla liiton yhdistysten on entistä helpompi lähestyä oman alueensa päättäjiä. Tuotimme materiaalit, joiden pohjalta keskusteluissa ja tapaamisissa tulee käytyä läpi kaikki olennainen.

Yksi tärkeimmistä viesteistä on se, että terveydenhoitaja on laaja-alainen osaaja ja varsin kustannustehokas terveyden ammattilainen. Kun heillä on mahdollisuus tehdä työnsä hyvin, moni ihminen saa avun jo ennen kuin sairastuu ja se vasta onkin säästöä – taloudellisesti ja inhimillisesti.

Haastoimme myös terveydenhoitajia kertomaan oman tarinansa siitä, kenelle he ovat olleet onneksi. Tässä yksi, varsinkin näin pandemian aikaan ajankohtainen video. Terveydenhoitaja Helena Lamberg työskentelee tartuntatautiyksikössä Helsingin kaupungilla.   

#onneksionterkkari -kampanjan kasvona toimii kukas muukaan kuin yhteiskunnalle kustannustehokas terveyden ammattilainen eli terveydenhoitaja. He pitävät huolen meidän kaikkien terveydestä aina vauvasta vaariin.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisenä toimistomme kuulumiset ja pysy aallon harjalla alan trendeistä. Saat kuukausittain ajankohtaisimmat viestinnän uutiset suoraan sähköpostiisi.

Liity tilaajaksi