Brunnen Communications – viestintätoimisto
Brunnenin asiakaskysely 2017

Saimme asiakkailta kiitosta yhteistyöstä ja asiantuntijuudesta

Selvitimme maaliskuussa jälleen asiakkaidemme kokemuksia yhteistyöstä Brunnenin kanssa. Asiakkailta saatu palaute vahvisti käsitystämme toimivasta yhteistyöstä, sekä auttoi meitä tunnistamaan seuraavia kehityskohtia työtavoissamme.

Olemme onnistuneet työssämme vastausten perusteella erinomaisesti. Asiakkaillemme tärkeimmät viestintäkumppanin ominaisuudet, joissa olemme samalla onnistuneet parhaiten, ovat yhteistyön mielekkyys sekä brunnenilaisten asiantuntijuus, palvelun taso ja ongelmanratkaisukyky. Lisäksi olemme onnistuneet mallikkaasti uusien ideoiden ja alan viimeisimpien näkemysten tarjoamisessa.

asttkuva
Brunnenin asiakastyytyväisyyden kokonaiskeskiarvo maaliskuussa 2017.

Kehityskohteeksi (verrattuna muihin ominaisuuksiin) nousi tarjottujen töiden toteutettavuus käytännössä eli se, kuinka Brunnenin toteuttamat työt vastaavat asiakkaan ennakkokäsitystä. Ratkaisujen toteutettavuus on asiakkaillemme tärkeää, joten kiinnitämme siihen jatkon suunnittelutyössä erityistä huomiota. Pyrimme tarkentamaan yhteistä ymmärrystä myös töiden toimitusajoista ja aikatauluista.

Avoimissa palautteissa saimme erityisesti ruusuja luotettavuudesta, viestinnällisten haasteiden voittamisesta sekä asiakkaiden oman ymmärryksen, taitojen ja rohkeuden vahvistamisesta. Kaikki vastaajat kertoivat olleensa vähintäänkin tyytyväisiä yhteistyöhön Brunnenin kanssa, jopa useiden vuosien ajalta.

Lämmin kiitos vielä kaikille kyselyyn vastanneille! Palaute on meille erittäin tärkeää ja arvokasta, sillä sen avulla parannamme yhteistyötä kanssanne jatkuvasti.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisenä toimistomme kuulumiset ja pysy aallon harjalla alan trendeistä. Saat kuukausittain ajankohtaisimmat viestinnän uutiset suoraan sähköpostiisi.

Liity tilaajaksi