Hyvää elämää koiran kanssa: Kennelliitto vahvistaa vaikuttavuuttaan
Noin joka neljännessä suomalaiskodissa on koira. Kennelliiton tehtävänä on edistää hyvää elämää koiran kanssa. Jotta työ tämän tavoitteen eteen olisi entistä vaikuttavampaa, Kennelliitto päivitti Brunnenin johdolla viestinnän strategiset linjaukset. Samalla laadittiin mittarit viestinnän tulosten arviointiin.
Kennelliiton asema koiraharrastajien parissa on vahva, jäseniä on noin 150 000. Liitolla on pitkät perinteet koiran kanssa olemisessa ja elämisessä. Motiivit koiran hankkimiseen ovat kuitenkin aiempaa moninaisemmat ja tähän on myös Kennelliiton reagoitava.
– Kaikkien järjestöjen suuri kysymys on, koetaanko jäsenyys merkitykselliseksi. Vaikka järjestö tekisi kuinka hyvää ja tärkeää työtä, mutta ei pysty koskettamaan jäseniä – ja potentiaalisia jäseniä – viestinnällään, sen tulevaisuus jää sattuman varaan, Kennelliiton viestintäpäällikkö Liisa Suoninen sanoo.
Brunnenin ja Kennelliiton yhteistyö alkoi julkisuusanalyysillä. Selvitimme lähtökohdat eli miten liitto näkyy sille relevanttien teemojen yhteydessä julkisuudessa, niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa. Onko joku muu ottanut puhemiesaseman asioissa, joissa Kennelliitto on paras ja luotettavin asiantuntija?
Teimme myös kyselyn merkittävälle joukolle liiton aktiiveja. Kysyimme heidän näkemyksiään siitä, miten vaikuttavasti liitto on onnistunut tuomaan esiin näkemyksiään ja millaisiin keskusteluihin sen olisi hyvä tulevaisuudessa osallistua.
Työpajassa keskitytään merkityksiin
Näiden taustatietojen kanssa kokoonnuimme strategiatyöpajaan yhdessä liiton hallituksen ja muutaman muun avainhenkilön kanssa. Työpajoillamme on aina kaksi tärkeää funktiota:
- Luodaan yhdessä konkreettisia linjauksia tai ydinviestejä, joihin kaikki voivat sitoutua
- Lisätään keskustelun kautta ymmärrystä siitä, miten toiset asioista ajattelevat
Vaikka organisaatiolla olisi selkeä yhteinen tavoite – kuten Kennelliiton ”Edistää hyvää elämää koiran kanssa” – jopa avainhenkilöillä voi olla erilainen näkemys siitä, mitä se tarkoittaa ja miten sitä sanoitetaan. Työpajoissamme itse matka on siis vähintään yhtä tärkeä kuin lopputulos, jonka kanssa tullaan ulos.
Kennelliiton viestinnän strategiset linjaukset on nyt yhdessä päivitetty. Niistä johdetuilla, selkeillä viestinnän mittareilla voidaan alkaa ohjata arkista viestintätyötä – ei vain viestijöiden, vaan myös asiantuntijoiden ja liiton luottamushenkilöiden.
– Yhteistyö Brunnenin kanssa on sujunut hyvin, olemmehan kaikki koiraihmisiä! Seuraavaksi mielessä on lähettiläsohjelman kehittäminen Kennelliiton sisällä, sillä viestintä kuuluu kaikille, ja verkostomainen viestintä onnistuu parhaiten, Liisa Suoninen toteaa.