Brunnen Communications – viestintätoimisto
Brunnenin blogi: Ydinmerkitys

Ilman ydinmerkitystä olet näkymätön

Liian harva organisaatio ja brändi on miettinyt ydinmerkitystään. Tähän perusasiaan tyssää hyväkin viestintä. Tehdään vaan asioita, mutta kukaan ei osaa enää kertoa miksi. Jos yhtään lohduttaa, niin ongelma ei ole vain meidän suomalaisten.

On tavallaan vitsikästä, että kollegani Taru toi yhtenä Amerikan-tuliaisenaan PRovoke-seminaarista tämän viestin: ydinmerkityksen miettiminen on unohtunut liian monelta. Vaikka isossa maailmassa kaikki on isompaa, etenkin PR ja viestintä, perushaasteet ovat samat kaikkialla.

Viestinnän ongelmien syyt ovat usein ihan muualla

Ongelma, jota haetaan viestinnästä, voikin olla muualla. Jos ydinmerkitys ja sen sanoittaminen omalle väelle on hukassa, mikään ei muutu, vaikka viestintää uudistetaan. Edelleen organisaatio välittää itsestään ristiriitaista tai epäuskottavaa kuvaa, ja ihmiset sen sisällä ovat hämillään tai epämotivoituneita.

Viestinnän ammattilaiset eivät yksin pysty muuttamaan kokonaista organisaatiokulttuuria. Tahtoa, ymmärrystä ja sitoutumista täytyy olla laajemminkin. Kyse on myös organisaatiorakenteesta ja johtamismalleista. Jos ne ovat vanhentuneita, ei viestintäkään voi olla tässä ajassa.

Esimerkiksi bussiyhtiöt ajavat autoja tietyillä reiteillä ja niiltä odotetaan täsmällisyyttä. Tämä ei kuitenkaan ole niiden ydinmerkitys. Jos näin olisi, matkustajat olisivat vain haitta, sillä heidän kyytiin ottamisensa ja pysäkeille jättämisensä hidastaa oleellisesti perille pääsemistä.

Ydinmerkitys löytyy siis sieltä, mitä arvoa organisaatio tai brändi pystyy tuottamaan asiakkailleen ja mikä sen vaikutus heidän elämäänsä on. Niin kuin nyt vaikka se, että pääsee bussilla paikkaan, johon on tarve päästä ja mikä merkitys sillä on ihmiselle.

Ydinviestityöpaja ammentaa organisaation sisältä ja ulkoa

Yksi suosikkityöpajoistani, joita Brunnenilla johdan, on juuri Ydinviestibootcamp. Se haastaa ihmisiä ajattelemaan uudella tavalla. Se patistaa kääntämään katseen sekä syvälle oman toiminnan juurisyihin että tärkeiden yleisöjen odotuksiin ja tarpeisiin.

On aina hienoa nähdä, miten merkityksellisyyden sanoittaminen uudella tavalla sykähdyttää asiakkaan omaa väkeä. Muistakaa puhua merkityksistä, ensin sisäisesti, sitten ulkoisesti.

Jos kiinnostuit Ydinviestibootcampistamme, niin kerromme mielellään lisää.

Riitta Väkeväinen

Riitta Väkeväinen

Riitta on humaani yhteiskuntatieteilijä, joka uskoo avoimuuteen ja vuorovaikutukseen. Vaikuttajaviestinnän strategiat, kirjoittaminen ja mediakontaktit ovat ominta alaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisenä toimistomme kuulumiset ja pysy aallon harjalla alan trendeistä. Saat kuukausittain ajankohtaisimmat viestinnän uutiset suoraan sähköpostiisi.

Liity tilaajaksi