Brunnen Communications – viestintätoimisto
Blogi: Kuuleeko kukaan?

Kuuleeko kukaan?

Kun katson ulos täältä yläkerran etätoimiston ikkunasta, on maisema tyyni ja hiljainen. Vain pari lenkkeilijää ja silmiini osuva joutsenpariskunta. Samanlaisesta tyyneydestä voi tuskin kukaan puhua organisaatioissa, joissa myllerrys käy nyt kovempana kuin koskaan. Tässä melskeessä hukkuu helposti tärkein tekijä: ihminen.

Työyhteisöviestinnällä on nyt suuri tarve. Siihen kuuluu tiedonantoja ja johdon kirjoituksia taloudellisista näkymistä. Näiden lisäksi viesteissä on tärkeää kuulua ihmisen ääni, ja viestit tulee muotoilla henkilöstön ajatuksia tukevaksi. Moni tietää asian, mutta työkalut puuttuvat. Puuttuu myös se aika, joka viestinnän uudelleen arvioimiseksi ja parantamiseksi tulisi olla.

Asiakkaat ovat toivoneet meiltä poikkeusajan työkalupakkia. Sellaista, josta saa ohjeet ja ideat vaikeassa tilanteessa henkilöstölle viestimiseen. Sillä heillä, jotka jäävät organisaatioon ja joita mahdollinen sopeutustoimi ei koske, on aivan yhtä suuri huoli tulevasta kuin kollegalla, jonka toimenkuva muuttuu tai katkeaa.

Kun poikkeustilanne on käsillä, ei viestinnän suuremmalle suunnittelulle ole aikaa. Linjat ja työkalut on oltava olemassa, jotta niitä voidaan ottaa sitä mukaa käyttöön, kun tarve on. Samalla varmistutaan siitä, että tehdään vaikuttavaa viestintää, ei mitä sattuu – tai vain tilanteen pakottamaa -viestintää.

Moni asiakas on toivonut meiltä työyhteisöviestinnän valmennusta Työyhteisön viestintä uuteen asentoon -etävalmennus. Siksi keräsimme vuosikymmenten kokemukseksemme yhteen ja tarjoamme sen nyt sinun käyttöösi. Samalla kun saat parhaat ideat sovellustapoineen käyttöön, saat vertaistukea samassa tilanteessa olevalta kollegaltasi.

Etävalmennuksessa (2,5 h) käymme läpi:

  • Työyhteisöviestinnän sudenkuopat koronatilanteen aiheuttamassa poikkeustilanteessa tai kriisissä
  • Vaikeiden tilanteiden taklaaminen viestinnällä
  • Tarinoiden käyttöönoton askeleet
  • Parhaat vinkit me-hengen ylläpitämiseen, monimutkaisten asioiden avaamiseen ja viestintärutiinien rakentamiseen

Hyödynnämme valmennuksessa myös lean-filosofian oppeja. Oppien avulla pääset eroon epäolennaisesta, joka sotkee päivääsi ja aiheuttaa jo valmiiksi vaikeisiin viestintätilanteisiin pullonkauloja.

Ensimmäinen etävalmennuksemme pidetään torstaina 23.4. ja toinen keskiviikkona 6.5. Hinta 290 €/hlö. Jos samasta organisaatiosta tulee 2 tai useampi, on hinta 200 €/hlö.

Pidämme ryhmät pienenä, joten ilmoittauduthan nopeasti siihen ryhmään, kumpi sinulle sopii!

Ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen info@brunnen.fi. Muistathan mainita viestissäsi ilmoittaudutko huhtikuun vai toukokuun valmennukseen.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisenä toimistomme kuulumiset ja pysy aallon harjalla alan trendeistä. Saat kuukausittain ajankohtaisimmat viestinnän uutiset suoraan sähköpostiisi.

Liity tilaajaksi