Nyt

Näin palvelemme sinua kesäkuukausina
Iloista kesää, hyvä asiakkaamme! Toimistomme palvelee sinua läpi heinäkuun lukuun ottamatta 18.‒22.7., jolloin olemme kiinni. Tavoitat meidät kuitenkin myös silloin akuuteissa asioissa.

Brunnen finaaliin arvostetussa kansainvälisessä SABRE Awards -kilpailussa
Ilouutisia! Meidät on asiakkaamme Kennelliiton kanssa valittu kansainvälisen SABRE Awards 2022 EMEA -kilpailun finalistiksi eettisesti tärkeällä työllä: Covid caused a dog ownership boom, but a dog is not a toy. Arvioitavana oli tänä vuonna yli 2000 työtä, joista reilut 400 pääsivät shortlistille.

Viestintätieteiden dosentti, FT Anne Laajalahti vahvistamaan Brunnenin strategisen viestinnän palveluita
Viestintätieteiden dosentti, FT Anne Laajalahti aloittaa johtavana konsulttina viestintätoimisto Brunnenissa 1. huhtikuuta alkaen. Laajalahti tuo mukanaan mittavan viestintävalmennusosaamisen, sillä hän siirtyy uuteen tehtäväänsä Inforin koulutus- ja kehittämisjohtajan tehtävistä. Imagoltaan Suomen parhaaksi arvioitu (Taloustutkimus 2021) Brunnen Communications on strateginen viestintätoimisto, jonka asiakkaat edustavat etenkin rakennettua ympäristöä, teknologiaa sekä julkista ja kolmatta sektoria.

Brunnenille kaksi kultaa Suomen merkittävimmässä viestintäkilpailussa Finnish Comms Awardsissa
Nyt on mittelöt mitelty, ja vieläpä huippuonnistuneesti! Kaksi asiakastyötämme palkittiin vuoden 2021 parhaina viestintätöinä. Korkeatasoinen ja laaja tuomaristo (36 jäsentä) arvioi ei vain viestinnän suunnittelun laatua, vaan eritoten asiakkaan kanssa tehtyä yhteistyötä. Olennaista ei ole se, kuka teki, vaan että yhdessä tehtiin. Ja me tehtiin!

Brunnenilta kaikki neljä asiakastyötä finaaliin ennätyksellisen kovatasoisessa Finnish Comms Awards -kilpailussa
Riemukkaita uutisia! Meidät on yhdessä asiakkaidemme KUUMA-seudun, OX2 Suomen, Kennelliiton ja Ähtäri Zoon kanssa valittu Finnish Comms Awards -kilpailun shortlistille kuudessa kategoriassa. Tänä vuonna finaaliin pääsy oli erityisen hieno saavutus, sillä ennätykselliset 132 kisatyötä mittelöivät paikasta kisan parhaimmistossa.

Anni Ruotsalainen viestintäkonsultiksi Brunneniin
KTM Anni Ruotsalainen on nimitetty viestintäkonsultiksi Brunnen Communicationsiin. Hän siirtyi Brunnenin joukkoihin syyskuun alussa hasan & partnersilta viestintäkonsultin tehtävistä. Ruotsalainen tuo mukanaan mediatyön ja rakennetun ympäristön toimialaosaamista.

Brunnenin yritysmielikuva Suomen paras Viestintätoimistojen imagotutkimuksessa
Taloustutkimuksen viestintäalan yritysten imagotutkimus 2021* selvitti jälleen Suomen viestintätoimistojen yrityskuvatekijöitä, osaamisprofiilia ja tunnettuutta. Vastaajina olleet yritysten viestinnän päättäjät ja asiantuntijat arvioivat Brunnen Communicationsiin liitetyt mielikuvat tutkimuksen parhaaksi.

Helena Hulkosta johtava viestintäkonsultti Brunneniin
KTM Helena Hulkko, 48, on nimitetty Brunnen Communicationsiin johtavaksi viestintäkonsultiksi. Hän siirtyi tehtävään joulukuun alusta alkaen Kanrestan ja Suomen Kansanterveysyhdistyksen viestintä- ja varainhankintajohtajan tehtävästä. Hulkko tuo lisävahvistusta erityisesti terveysviestintään sekä tiede-, teknologia- ja poikkeusviestintään.

Viesti ketterämmin lean-periaatteilla! Seuraava valmennus 1.9.
Viestinnän ammattilainen, kaipaavatko viestinnän tavoitteet ja kokonaiskuva kirkastamista vaikeasti ennustettavan syksyn varalle? Onko vastuullasi oleva viestintätiimi ylikuormittunut? Tai etsitkö työkaluja, joilla viestintä pysyy muuttuvien tilanteiden hermolla eikä aikaa tuhlaudu turhaan tekemiseen?

Tule tekemään vaikuttavaa viestintää!
Palaako sydämesi viestinnän strategiseen ajatteluun? Oletko terävä sisältöhai, joka työskentelee sujuvasti myös paineen alla? Jos elämänasenteesi on myönteinen, eteenpäinpyrkivä ja aito, saatamme etsiä juuri sinua!

