Ajankohtaista

  • Keravan tanssiopisto valjasti luottojoukot someen

    Keskisen Uudenmaan johtaviin tanssiopistoihin kuuluva Keravan tanssiopisto elää ilmaisusta. Koska asiakaskunta on laaja aina pienistä taaperoista aikuistanssijoihin, kaipasi tanssiopisto parhaiden markkinointitapojen ja -kanavien kriittistä tarkistelua. Brunnen pyydettiin avuksi, joten lähdimme luomaan opistolle markkinointistrategiaa.

  • Granlundin poikkeusviestintä Brunnenin stressitestissä

    Brunnen suunnitteli ja johti kolme poikkeusviestinnän valmennusta Granlundin johtoryhmälle ja aluetoimistojen vetäjille. Granlund on energiatehokkaaseen talosuunnitteluun erikoistunut, yli 750 asiantuntijan talo. Sen kädenjälki näkyy esimerkiksi lukuisissa sairaalahankkeissa ympäri Suomen, muun muassa uudessa Lastensairaalassa, Pasilaan rakentuvassa Triplassa sekä Viru-keskuksessa.

  • Digimarkkinoinnista vauhtia myyntiin

    Toukokuussa vietimme päivän Oulun Nallikarissa, jossa johdimme digimarkkinoinnin valmennuspäivän. Asiakkaamme Suomen Toimitusjohtajakoulu Oy halusi kouluttajaksi kumppanin, jolla on laaja näkemys ja käytännön kokemus tuoreista digimarkkinoinnin ratkaisuista. Olennaista oli b2b-maailman ymmärrys, jossa ratkaisut ovat usein hieman erilaisia kuin kuluttajapuolella.

  • Brunnenin asiakaskysely 2017

    Saimme asiakkailta kiitosta yhteistyöstä ja asiantuntijuudesta

    Selvitimme maaliskuussa jälleen asiakkaidemme kokemuksia yhteistyöstä Brunnenin kanssa. Asiakkailta saatu palaute vahvisti käsitystämme toimivasta yhteistyöstä, sekä auttoi meitä tunnistamaan seuraavia kehityskohtia työtavoissamme.

  • Brunnenin case: Puutuoteteollisuus nousi otsikoihin

    Puurakentaminen nousi kärkiotsikoihin

    Oletko huomannut, että puurakentamista on käsitelty mediassa kevään aikana huomattavan paljon? Ei ole sattumaa, että toimittajat eri puolilla maata innostuivat maaliskuussa 2017 tekemään juttuja puun hyödyistä, puutuoteteollisuuden uusista innovaatioista ja vahvistuvasta puurakentamisen teollisesta klusterista.

  • Brunnenin asiakaskysely 2017

    Brunnen määritteli WSP:n viestinnän yhdessä asiakkaan kanssa

    Suunnittelu- ja konsultointiyritys WSP halusi uudistaa viestinnän ja markkinoinnin käytänteitä. Brunnen oli mukana uudistamassa toimintamalleja, joilla saatiin tehokkaampia linjauksia toteutukseen ja mittaamiseen.

  • Brunnenin blogi: Tutkimustuloksista viestiminen

    Ajatuspaja e2 oppi viestimään selkeästi

    Tutkimusraportin kirjoittaminen ja tutkimustuloksista viestiminen ovat kaksi eri asiaa. Siksi tiedon matka tutkijan kammiosta vastaanottajalle voi helposti katketa ja tieto jäädä hyödyntämättä.

  • Avaimet somekeskusteluun Twitter-koulutuksilla

    Paperinkeräys vahvisti asemaansa somessa Twitter-koulutuksilla, joiden avulla poistettiin henkilöstön vaihtelevien taitotasojen aiheuttamat esteet.

  • Brunnen valmensi SKOLin SuomiAreenaan

    SKOL ja kumppanit nousivat SuomiAreenan lavalle Brunnenin sparrauksessa: asennetta peliin ja go!

  • Paperinkeräyksen verkkosisältö otettiin haltuun digiryhmässä

    Paperinkeräys kaipasi mallinnettua polkua kohti sille vierasta digiympäristöä. Brunnen on Paperinkeräyksen pitkäaikainen viestintäkumppani, joten meille annettiin tehtäväksi digiuudistuksen johtaminen.

  • Paperinkeräys, Otava ja Brunnen vievät lapset kierrättämään

    Alakoululaisille suunnattu, suuren suosion saavuttanut kierrätys-teemainen Reuhurinne-puuhakirja syntyi yhteistyöllä ja hallitulla projektijohtamisella.

  • Nordic ID tarvitsi ydinviestin kansainvälistymisen tueksi

    Brunnen johti ja toteutti Nordic ID:lle yhteisen viestin työpajan, YdinviestiBootcampin. Kansainvälisillä markkinoilla toimiva, automaattisia inventaarioratkaisuja tarjoava Nordic ID halusi lisää voimaa myyntiin.